Kymmenes 6-metrinen Rapid luovutettiin Kone-Forumissa
”Nyt hehtaareja on paljon edessä. Kulutuskestävyys ratkaisi valinnan. Kotimaisilla valmistajilla näin leveitä koneita ei olisi ollutkaan”, Vaismaa kertoo.

Väderstadin tehtaan edustaja Per Andersson ja
Hankkija-Maatalouden konekaupan johtaja Matti Pullinen luovuttivat Jani
Vaismaalle Suomen kymmenennen 6-metrisen Rapidin Kone-Forumissa perjantaina. Oikealla koneen myynyt Härmänmaan Agrimarketin Seppo Keskinen.
Kone-Forumissa esillä oleva 6-metrinen Rapid on juuri Vaismaalle menevä kone. Kun näyttelyt loppuvat, sitä lähdetään kuljettamaan Alahärmän suuntaan. Nelimetriseen koneeseen verrattuna 6-metrinen kone on tiellä jopa kapeampi. Sen kuljetusleveys on vain vähän yli kolme metriä. Se oli tärkeä valintaperuste myös Vaismaalle. Tieajoa kertyy vuosittain reippaasti, koska etäisyys lohkojen välillä on enimmillään 40 kilometriä.
32-vuotias Jani Vaismaa viljelee Etelä-Pohjanmaalla ohraa, kauraa, rypsiä ja vehnää. Omien peltojen lisäksi hän urakoi kylvötöitä toisille tiloille.
”Suorakylvöala on tulevina vuosina kasvussa. Meidän alueella peruna-ala vähenee ja viljanviljely lisääntyy. Toissakeväänä kylvin suoraan sänkeen 400 hehtaaria.”
Ensi keväänä Vaismaata odottaa Rapidin käyttökoulutus. Ajankohdasta ei vielä ole tarkempaa tietoa ja se saatetaan järjestää myös tilalla aidoissa pelto-olosuhteissa. Viime kesänä tehdystä matkasta Väderstadin tehtaalle Ruotsiin jäi Vaismaalle positiivinen kuva. Tehdas on lisännyt tuotantokapasiteettiaan kysynnän kasvun myötä.
”Oli etukäteen tiedossa, että kevääksi konetta ei saada. Nyt syksyksi kone tuli ajallaan”, Vaismaa kertoo.
Härmänmaan Agrimarketin työkonemyyjälle Seppo Keskiselle Vaismaan kone oli ensimmäinen hänen myymänsä Väderstad Rapid. Alku on siis varsin komea, kun ensimmäinen kauppa tehdään kuusimetrisestä koneesta.
