15.10.2008
« Näytä kaikki tiedotteet

Myyjät Madon opissa

Agrimarketin Kone-Forum -esittelijät saivat keskiviikkoiltana tiiviin koulutuspaketin. Vierailevana tähtenä paikalla oli Mato Valtonen, joka toimi repäisevänä hengenluojana.

Entisen Sleepy Sleepers –muusikon viesti oli rohkaista kaikkia luottamaan itseensä ja kohtaamaan muutoksen.

”Muutosta vastustetaan, koska ollaan mieltyneitä tuttuun ja turvalliseen. Ensimmäinen syy tähän on laiskuus, joka saa lykkäämään muutoksia ’parempaan ajankohtaan’. Toinen syy on epäonnistumisen pelko. Etenkin työtilanteissa pelätään riskejä, vaikka vapaa-ajalla otetaan paljon kovempia riskejä vaikka liikenteessä tai keittiössä veitsien kanssa heiluttaessa”, Mato sanoi.

Siipien kantavuutta kannattaa kokeilla myös työelämässä. Onnistumisista pitää palkita itsensä.

”Luovuus on suurelta osin arjen pieniä ratkaisuja. Sliippareiden aikaan ajattelin, että juuri muusikot ja taiteilijat ovat luovia. Nyt myöhemmin olen huomannut, että luovuutta on kaikkialla. Ongelmien ratkaiseminen ja jatkuva kehitys ovat luovuutta”, Mato opasti Agrimarket –väkeä.

Luova hulluus on suositeltavaa ja siihen pitää kannustaa. Touhukkuutta ja uusia ideoita pitää arvostaa, koska siten syntyy uutta ja hyvät ihmiset pysyvät töissä.

”Mahdollisuuksiin on hypättävä kyytiin. Se tuo ainakin sisältöä elämään!”